torstai 7. marraskuuta 2013

Kehonhallintaa ja hauskanpitoa

Onpahan ollut taas hiljaiseloa. Kerron lisää hiljaiseloon johtaneista tapahtumista jooga-aiheisessa tekstissäni pian, nyt haluan kuitenkin ensin kirjoittaa käymästäni Cross Core-koulutuksesta.

FAF järjesti Cross Core-koulutuksen Kampin Fressissä 28.9.2013. Olin viime vuodesta viisastuneena "määrännyt" itselleni viikon loman tähän syys-lokakuun vaihteeseen, ja mikä olisikaan parempi tapa aloittaa loma kuin kokeilemalla jotain uutta!

Olen harjoitellut kehonhallintaa tähän mennessä lähinnä pilateksella, joogalla ja kiipeilemällä. Kaikessa tekemisessämme on tietenkin painovoima vastuksena ja jokaisessa lajissa maltti on valttia. Minulla oli siis periaatteessa "hyvät" lähtökohdat Cross Core-harjoitteluun... Mutta kuinkas sitten kävikään...

Näin maahantuoja kertoo välineestä: 

CrossCore® Rotational Bodyweight Training™ (RBT) on monipuolinen harjoitusväline pienessä koossa. Alunperin USAn armeijalle kehitetty ja War Machineksi ristitty väline yhdistää toiminnalliset harjoitukset, vartalon kierrot ja painovoiman. Sittemmin CrossCore® -nimen saanut väline mahdollistaa sekä staattiset että haastavat dynaamiset harjoitukset. Harjoituksia voi jokainen suorittaa tasonsa mukaan, siksi väline sopii niin vasta-alkajalle kuin kokeneelle harjoittelijalle. Laite on tehty kestämään ja sillä voidaan tehdä niin perinteisiä lihaskuntoharjoitteita kuin vaativia toiminnallisia harjoituksia koko keholle. CrossCoresta saadaan vastapainoa käyttämällä toiminnalliseen harjoitteluun sopiva taljalaite, siihen voidaan kiinnittää renkaat, tanko, hiekkasäkki, harjoitteissa vain mielikuvitus on rajana. Riippumatta siitä, mitä harrastat tai miten harjoittelet, CrossCorella voit monipuolistaa harjoitteita. 

Kiipeilijänä tietysti innostun heti tällaisista sulkurenkain ja remelein varustetuista liikuntavälineistä, varsinkin jos siihen saa vielä yhdistää roikkumista, hauskanpitoa ja hikoilua. 

Soitellen lähdettiin siis tähän sotaan ja turpaan tuli. Treeni ja liikkeet oli todella rankkoja (varsinkin kun kaikesta piti kokeilla sitä haastavinta versiota ensimmäisenä) ja tuntui että ne lihakset joita olen treenannut salilla eivät suostuneet lainkaan toimimaan haluamallani tavalla remmien kanssa. Kyllä se rauta nousee maastavedossa ja ruho leuanvedossa, mutta Cross Core vei koulutuksessa 6-0 tätä mimmiä. Päivän jälkeen olin väsynyt mutta kuitenkin onnellinen Cross Core- ohjaaja.

Tästä voin olla maahantuojan kanssa yhtä mieltä: Cross Corella saa loistavasti kehitettyä kehon hallintaa, tukilihaksia ja treenattua kaikki lihasryhmät. Sykkeen saa myös hyvin koholle ja kaikki tämä on vielä kaiken lisäksi HAUSKAA!

Cross Core ryhmäliikuntatunteja järjestetään Suomessa ainakin Fresseissä tai sitten voit hankkia välineen itsellesi Wrangelta!


Hikisiä hetkiä sinulle, treenasitpa kehonhallintaa miten tahansa :)

Lotta


Uintipotkut sai uuden merkityksen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloista päivää Sinulle!